Kroppa rikki tai ainakin melkein

Eikö olisikin kaikin puolin helpompaa jos hoitaisimme ongelmasi yhdessä pois ennenkuin oireileva kehon osasi sanoo sopimuksen irti? Fysioterapia- ja hierontapalvelumme poikkeavat perinteisistä versioista siten, että panostamme ennaltaehkäisyyn. Kipu on aina merkki siitä, että kehosi yrittää varoittaa sinua jostakin.

Jos vahinko pääsi kuitenkin jo käymään, ei hätää. Teemme myös perinteistä, kuntouttavaa fysioterapiaa jossa olemme tukenasi jo syntyneiden vaivojen ja vammojen kuntoutuksessa.

Teemme sen kuitenkin hieman valtavirrasta poiketen. Päämäärämme on paljon muutakin kuin poistaa oireileva vaivasi lyhyellä aikavälillä. Pelkkiin oireisiin keskittyminen ei pidä vaivojasi poissa- siksi haluamme aina selvittää niiden taustalla olevat varsinaiset ongelmien aiheuttajat ja keksiä ratkaisuja kuinka Sinä saat pidettyä vaivat poissa.

Pidämme Sinut mielellämme asiakkaanamme mahdollisimman pitkään- mutta mieluummin salin puolella liikunnan merkeissä ja tukitoimien muodossa mm. hieronnassa, kuin vaivakierteen vuoksi fysioterapiassa. Hyvinvointisi on meille tärkeää!

Käy tutustumassa hierontapalveluihimme sekä fysioterapiapalveluihimme.

Jos et ole varma mikä palvelu sopisi Sinulle parhaiten, ota meihin yhteyttä niin mietitään juuri Sinulle sopivin vaihtoehto yhdessä!